Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2023.

Takaisin lukioon

Kuva
  Hei kaikki,  Päätin alkaa kirjoittaa uutta blogia erityisopettajan työstä ja oppimisen tuesta lukiossa. Olen miettinyt tätä jo pidempään sekä aikaisempaa blogiani, joka on ollut jo jonkin aikaa hiljaiselossa omalta osaltani. Nyt päätin luoda uuden blogi -sivuston, joka koskettaa pelkästään lukion erityisopetusta ja oppimisen tukea. Aiempi blogini liittyy laaja-alaisen erityisopettajan työhön peruskoulussa ja koen, että täytyy tehdä tälle jutulle täysin uusi alusta.  Olen aloittanut erityisopettajana peruskoulussa 1990-luvulla. Toimin pätkän tätä ennen jopa lukion opona ja saksan opettajan sijaisena. Ne olivat aika rohkeita vetoja nuorena. Enpä nyt uskaltaisi moiseen epäpätevänä lähteä eihän minulla ollut pätevyyttä opon työhön eikä saksan opintojakaan kuin lukiosta, mutta nuorena kokemattomana sitä uskaltaa kaikenlaisiin kokeiluihin. Varsinkin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa minua kovasti houkuteltiin opiskelemaan opoksi, mutta erityisopettajan työ vei nopeasti sydämeni. Pedago