Mikä ihmeen lukion erityisopettaja ja mihin meitä tarvitaan?
Mitä lukion erityisopettaja tekee?
Tämä
kysymys nousee minulle kysymyksenä muilta aika ajoin. Joskus ajatellaan, että
se on helppoa testaamista tai helppoa työtä pärjäävien, itseohjautuvien nuorten
parissa. Kumpikaan ei pidä näin yksinkertaistettuna paikkaansa. Tosin
testaaminen ja tuen tarpeen tunnistaminen on yksi osa tätä työtä samoin kuin peruskoulussa laaja-alaisilla
erityisopettajilla, mutta opiskelija-aines on heterogeenistunut yhä enemmän. Meillä
lukiossa on myös edessä ne ylioppilaskirjoitukset ja niihin tehtävät
erityisjärjestelyhakemukset ylioppilastutkintolautakunnalle. Työnkuva on
todella moninainen ja laaja. Vaikka lukion erityisopettajia on ollut enemmän
tai vähemmän parinkymmenen vuoden ajan lukioissa, tuntuu tehtävänkuva edelleen
epäselvältä niille, jotka eivät ole sitä itse tehneet. Kun itse ensimmäistä
kertaa siirryin aikoinaan yläkoulumaailmasta lukioon, tuntui helpottavalta se,
kun on nuorten kanssa toiminut ja nähnyt, miten oma työ luodaan ja sitä, miten
toimia kuitenkin vielä murrosiässä olevien kanssa. Ei tarvinnut ihan alusta
asti opetella ja ihmetellä kaikkea.
Mitä kaikkea meidän
tehtävänkuva sisältää lukiossa?
Työnkuvamme
on laaja. Lähdemme ykkösellä tuen tarpeen tunnistamisesta, kuten muutkin
erityisopettajat. Miten tunnistaa oppimisen haasteet, jotta
tiedät mikä nuorta haastaa ja näin suunnitella se oikein kohdennettu tuki. Käytämme tähän peruskoulusta tiedonsiirrossa
tullutta tietoa, teetämme lukiseulat ja teemme yksilötestit. Kuuntelen lukuvuoden
varrella myös opettajia, opiskelijoita ja vanhempia. Itse lisäksi koordinoin
matematiikan testit ykkösille alkusyksystä yhteistyössä matematiikanopettajien
kanssa. Minä kokoan tulokset ja käyn keskustelut niistä tukea tarvitsevien
kanssa ja suunnittelen tukia niille, joilla tarvetta on. Tuen tarpeen
tunnistamisen parivaljakko on aina tuen seuranta, mutta valitettavasti näillä
resursseilla se on hyvinkin hajanaista ja surullisen harvinaista. Yhteistyössä opettajien
ja opojen kanssa teemme oppimissuunnitelmat tukineen yksilöllisesti, lukituki
luokkaan ja arviointiin, toiminnanohjauksen tuen tarvekin on lisääntynyt. Ei pelkästään
neurokirjoon kuuluvilla, vaan myös ihan lukivaikeuksisilla. Tosin harvoin ehtii
koko sakki kokoon ja teen sen yhdessä muita kuunnellen opiskelijan kanssa. Tuen
koordinointi kuuluu myös tehtäviimme.
Oppimaan oppimisen taidot ja
opiskelutekniikat
Isona
osana ja tukena nuorille lukioissa on antamamme oppimaan oppimisen taitojen ja
opiskelutekniikoiden harjoittelu ja opettelu. Olen huomannut sen, että ne lukiopiskelijat, jotka ovat erityisopettajien kanssa harjoitelleet peruskoulussa oppimisstrategioita, ovat usein vahvemmalla ja paremmin sinut itsensä kanssa kuin ne, joiden lukivaikeudet ja muuta haasteet tunnistetaan ja
tuetaan vasta lukiossa. Näillä nuorilla on työkaluja mm luetun ymmärtämiseen,
esseen kirjoittamiseen, toiminnan ohjauksen eri osa-alueisiin jne. Tuntuu
hassulta, mutta nykypäivältä se, että harjoittelemme ihan luetun ymmärtämisen
taidoista lähtien kaikkea lukiolaisten kanssa. Sitä, miten opiskellaan sanoja,
aikataulutetaan kokeita ja tehdään lukusuunnitelma tai avataan matematiikan
sanallisia tehtäviä, miten suunnitellaan esseetä tai saadaan siihen pituutta ja
kaikkea siltä väliltä.
Ero peruskoulun laaja-alaisiin
erityisopettajiin
Kaiken
kaikkiaan tuemme omalla työllämme myös aineenopettajien työtä kuten peruskoulunkin erityisopettajat. Poikkeavana tehtävänä
peruskoulun erityisopettajiin verrattuna meille kuuluu ylioppilastutkinnon
erityisjärjestelyihin liittyvät tehtävät. Itse teen niitä lukivaikeuksisille ja
sairauden tai vamman perusteella eli pääsääntöisesti minä teen neurokirjoon
kuuluville erityisjärjestelyhakemukset. Joissakin lukioissa erityisopettajat
tekevät myös mm vieraskielisyyden perusteella haettavat
erityisjärjestelyhakemukset. Minulla ei siihen enää aika riittäisi. Pääasiassa
työmme opiskelijoiden kanssa on yksilötyötä ja pienryhmiä. Itse pidän opiskelutekniikkapajoja, joihin
osallistuu 4-5 opiskelijaa kerrallaan. Olen myös pitänyt opiskelutekniikan tunnit kaikille ykkösille ihan syksyn alussa. Kakkosille pidin lyhyet hetket opiskelutekniikoista yhteisesti ryhmänohjaustunnin ohella. Aiemmin olen pitänyt myös opiskelutekniikan
kursseja.
Yhteistyö ja tiedottaminen
Yhteistyö
koteihin, opettajien ja opojen sekä oppilashuoltohenkilöstön kanssa vie aikaa. Me erityisopettajat tuemme aineenopettajien työtä pääsääntöisesti konsultoimalla eli annamme välillistä
apua opiskelijoille konsultoinnin avulla ja samalla erityispedagogisia keinoja aineenopettajille
opiskelijoiden tueksi. Nykyään myös yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa on
lisääntynyt kuten erityissairaanhoidon, muun kuntouttavan tahon ja sosiaalityön
kanssa.
Unohtamatta
sitä, että meidän tulee tiedottaa omasta työstämme ja ajankohtaisista asioista
oppimisen tukeen liittyvissä asioissa lukiossa. Ilman sitä eivät nuoret ja opettajat tietäisi,
mitä mahdollisuuksia on. Tällä tavoin tekee itsensä samalla myös tutuksi lukiossa ja
kynnys tulla erityisopettajan tapaamiseen pienenee. Ihan alussa mainitsemani asia oman
osaamisen kehittäminen on tällaisessa työssä äärimmäisen tärkeää, jotta todella
pysyy ajan tasalla ja osaa luotsata sekä kehittää omaa lukiota eteenpäin tuen asioissa.
Lisäksi
Lisäksi
työhöni kuuluu myös eri kulttuuritaustaisten opiskelijoiden tuen tarpeen
tunnistaminen ja ohjaus, joka on ihan oma tieteenalansa ja vaatii erilaista
tietotaitoa ja osaamista. Erityisopettajana luonnollisesti jatkuvasti
osallistuu lukion kehittämistyöhön varsinkin, kun erityisopetus ja
oppimisentuki on suhteellisen uusi asia opetussuunnitelmassa ja oppivelvollisuuslaki
on tuonut lukioihin omat haasteensa. Osallistun myös yhteisölliseen
oppilashuoltoryhmään sekä vedän pedagogisen tuen ryhmää. Voin sanoa, ettei ole tekemisen
puutetta. Päinvastoin itselläni on sellainen opiskelijamäärä, ettei
yksinkertaisesti kaikkea vaadittavaa edes ehdi kunnolla tehdä. Jotain pitää
aina rajata.
Oppivelvollisuuslaki
Oppivelvollisuuslaki
lisäsi lukioiden heterogeenisyyttä ja tuettavien määrä kasvoi entisestään. Eri
asia tietenkin on suurempien kaupunkien korkealla keskiarvolla olevat lukiot, mutta
niissäkin on omat tämän ajan haasteensa. Itse työskentelen suureksi luokitellussa ns matalan sisäänpääsykeskiarvon lukiossa ja tuen skaala on laaja ja suuri. Kaikissa kunnissa ei ole vielä herätty
lukion oppimisen tuen ja erityisopettajien työnkuvaan ja asemaan. Oikeastaan
itse ihan hengästyin, kun kirjoitin tätä ja luin läpi. Hieman huono omatuntokin
tuli ja alkoi painaa, kun kaikkea ei ehdi näillä resursseilla vain tehdä tai ainakaan niin
hyvin kuin pitäisi, haluaisi ja tarvitsisi.
Mitä lukion erityisopettajan
työ vaatii?
Ihan
samalla tavalla kuin muukin erityisopettajan työ vaatii lukion erityisopettajan
työ hyviä yhteistyötaitoja, joustavuutta ja sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Ei voi vain
tuudittautua ja olla, vaan todella saa tehdä töitä varsinkin nuorten parissa
siinä, että ”lyö itsensä läpi”. Jatkuvasti saa ”markkinoida”, muistutella
asioista ja luoda oma työnsä opiskelijoita ja ryhmiä tukevaksi. Pitää siis olla itse aktiivinen ja omatoiminen. Lisäksi pitää jaksaa uudistua, kehittää itseään ja työtään. Pitää olla korvat auki ja kuulostella, jotta tietää mikä milloinkin tarve on. Teen itse pari kertaa vuodessa Forms-kyselyitä eri luokka-asteille selvitellen samalla, mitä nuoret tarvitsevat. Kartoitan sillä, mitä sillä hetkellä tarvitaan ja pyrin silläkin kehittämään lukiomme oppimisen tukea. Itse seuraan jatkuvasti uusia tutkimuksia ja
uutta kirjallisuutta sekä koulutuksia, etten jämähdä tähän hetkeen vaan vien
työtäni eteenpäin ja tuen toivottavasti tällä koko työyhteisöä ja opiskelijoita tässä ajassa.
Hyvät verkostot eri kaupunkien lukion erityisopettajien kanssa tukee omaa työtäni
ja sieltä saankin uusia ideoita ja tukea omaan työhöni. Verkostoidutaan siis edelleen! Itselläni on tosi upeita erityisopettajakollegoita ympäri Suomea. Ja kiitos teille hyvästä yhteistyöstä tähän asti. Monia
asioita jäi kirjoittamatta, mutta tässä ehkä ne päätehtävät.
Työniloa kaikille!
Kirjastani Laaja-alaisen erityisopettajan työnkuva löytyy lukituki,- eriyttämis- ja struktuurilistoja, joita pystyy hyvin käyttämään oppimisen tukea lukioon suunnitellessa.
Kommentit
Lähetä kommentti