Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2024.

Hallituksen esitys lukion oppimisen tuesta ja paljon kysymyksiä ilmassa?

Kuva
  Hallituksen esitys oppimisen tuesta ja mahdolliset vaikutukset työhöni lukiossa   Nyt ollaankin jo kesän kynnyksellä ja ansaittu loma häämöttää. Koko lukuvuoden olen saanut tehdä työtä, josta pidän yli kaiken. Saan tehdä työtäni lukiossa ennaltaehkäisevällä työotteella, ettei suurempia haasteita, putoamisia ja keskeyttämisiä pääsisi syntymään. Tosin liian pienet resurssit ovat yhtenä haasteena, kuten monessa muussakin lukiossa. Kaikeksi onneksi ennaltaehkäisevää työotetta mahdollisesti aletaan painottaa myös peruskoulussa uuden esityksen myötä. Onhan se ollut siellä ennenkin, mutta se on jostain syystä jäänyt lapsen kenkiin. Olen kirjoittanut tietokirjoja ja artikkeleita, jotka ovat työnkuvan kautta korostaneet ennaltaehkäisevää työotetta erityisopettajan työssä sekä ylipäätään oppimisen tuesta ja saanut onneksi tehdä sitä työtä yläkoulun laaja-alaisena erityisopettajana pitkän uran. Ja se on kantanut hedelmää saadessani nyt lukiossa työskennellä entisten oppilaideni kanssa uud